Tietoa Lammun matkailutilan palveluista ja tuotteista
Liistereki, myös reslareeksi sanottu, ei ole tämän talon omaisuutta. Sain sen vuonna 2015 Matti Luostariselta Liperistä. Hänen isänsä Juho on sen tehnyt. Tekotapa on vanhan ajan tapaan ilman nauloja.
Liistereki on reki, jossa on liisteistä tehty pohja. Liiste on ohut ja kapea puun säle. Liistereen päälle on laitettu joko häkkimäisiä tai ahkiomaisia lisävarusteita tavaroiden kuljetukseen. Ahkiomainen on sitten tästä talosta.
Aittarakennuksessa on kolme vaaleata ovea ja niistä vasemman oven takana on vaatteita. Nykyisin sinne laitetaan tavaroita ja vaatteita laatikoissa, kun niitä ei tarvita sisällä talossa. Siis kesävaatteet ovat siellä talvella ja kesän tullen viedään taas talvivaatteet sinne kesäsäilöön.
Ennen oli tapa aivan samanlainen, mutta ero oli siinä, että vaatteille oli paljon naulakoita ja nauloja katossa. Sinne ripustettiin palttoita, takkeja ja muita vaatteita. Näin yritettiin estää hiirien pääsy nakertelemaan joskus jopa kallisarvoisia vaatteita. Pukupussit olivat silloin paperisia ja niitäkin käytettiin. Pärekoreihin laitettiin pienempiä vaatekappaleita ja ne sitten sidottiin katosta roikkumaan nauloihin. Näin oli hiirien pääsy sinne estetty. Juhliin mennessä piti laittautua paremmin kuin navettatöihin. Silloin haettiin aitasta sopivat vaatteet. Jos oli kova pakkanen ja aittakin oli kylmä, niin vaatteet piti tuoda ajoissa tupaan lämpiämään. Naiset eivät silloin käyttäneet pitkiä housuja kuten miehet, joten päälle tuli mekko. Sääret piti silloin pitää lämpimänä villasukilla ja usein myös villapöksyillä. Talvitakki oli usein paksusta kankaasta ja sisäpuoli turkista tehty.
Muistan Eilin, kun hän erään vanhemman serkkutyttöni kanssa kokeili ihanalle tuoksuvia kasvo- ja käsivoiteita. Hän käytti niitä usein ja tietysti aivan normaaleja käsivoiteita lypsyn jälkeen. Siitä hoidosta hänellä oli pehmeä, sileä poski. Joskus ollessani melko pieni, kokeilimme erilaisia uuden vuoden taikoja, missä olisi näkynyt tuleva ylkä. Joitakin kirjeenvaihtokavereita hänellä oli, mutta lopulta hän oli kuitenkin vanhapiika, joka hoiti isänsä ja äitinsä loppuun asti kotona.
Kalle-ukkini oli uskovainen kuten muukin perhe. Tässä talossa on pidetty paljon seuroja, olipa kesä tai talvi. Veisaaminen oli oikeaa veisuuta, ukki säesti sitä usein virsikanteleella. Hän oli myös seuroissa itse puhumassa. En osaa sen tarkemmin sanoa, mitä ja mistä hän puhui. Lapsena kuitenkin olin mukana. Koululaisena eli talvisin en voinut olla ja siksi muistot eivät ole täydelliset.
Ukki istui yleensä pöydän ääressä ja hänellä oli Raamattu, josta luki osia ja alkoi itse saarnata. Tupa oli täynnä yksinkertaisia penkkejä ja niillä istui kuulijoita. Virsiä veisattiin. Muitakin saarnaajia oli ja jotenkin minua kiinnosti unissasaarnaaja. Monet saarnaajat olivat monivuotisia tuttuja ja viipyivät talossa myös yötä. Kun oli talvipakkanen, niin hekin joutuivat nukkumaan tuvassa. Parasta minusta lapsena oli, kun eräs vieraista soitti haitaria ja hän joutui nukkumaan haitarisängyssä! Ukki sai vanhempana toispuolisen halvauksen eikä enää saanut puhuttua kuin muutamia sanoja. Siihen jäivät sitten hänen saarnansa. Hän ei voinut enää auttaa maanviljelyhommissakaan.
Kaikki mummolassa olivat uskovaisia ja siksi ei ollut ihmeellistä, että tätini Eili piti pyhäkoulua kylällä. Minun muistoni ovat siltä ajalta, kun hän piti sitä tässä talossa. Se johtui osin siitä, että koululaisena vietin aikaani täällä vain lomilla. Mukana olivat usein samanikäiset naapureiden lapset. Lauloimme ja luimme tekstejä. Tunnin päätteeksi saimme kiiltokuvia tai muuta uskonnollista materiaalia. Tänne tuli myös Lasten Pyhäkoululehti ja siinä oli aina askartelutehtäviä. Monet vanhemmat kyläläiset muistavat hänet pyhäkoulunopettajana.
Enoni Sakarin vaimo tuli taloon 1946, minä synnyin 1949 ja jäin kerran Martan hoitoon ollessani konttaava. Äitini oli laittanut päälleni uuden mekon. Oli kesäaika ja muu väki oli lähtenyt kylään. Martta kertoi myöhemmin, että hän luuli voivansa tehdä muita hommia. Olin kuitenkin kontatessanikin ollut vikkelä ja Martan kauhuksi hän oli nähnyt minut tervapöntöllä. Uusi mekko oli tietysti tervassa. Martalle tuli kiire saada mekko puhtaaksi ennen kuin muut tulisivat. Tämä kai onnistui hyvin, koska sen erikoisempaa en enää tapahtumasta kuullut.
Martta oli kuin Raamatun Martta. Hän teki kaikki keittiöhommat. Evakkolais-Anja lämmitti leivinuunin ja sinne Martta laittoi laatikot, padat ja kakut. Martta ei saanut koskaan lapsia ja luulen, että hän sai meistä seuraa ja me häneltä oppia. Hänen kanssaan kävimme sienestämässä, marjastamassa ja kitkemässä rikkaruohoja puutarhasta. Kesäisin, kun lehmät olivat ulkona ja niitä myös lypsettiin ulkona, saimme olla hätistelemässä kärpäsiä lehmistä, että ne eivät sorkillaan häirinneet lypsäjiä. Muuten olisi maitosanko kaatunut!
Eili-tätini muistan aina siitä, että hän istui Singer-ompelukoneen äärellä polkien koneen toimimaan. Vaatekasa oli valtava, siinä oli korjattavaa ja uuden ompelua. Itse kudotuista kankaista ja flanellista tehtiin miesten ja poikien pitkiä alushousuja. Eilillä ei ollut perhettä, mutta lasten vaatteiden ompelut tulivat tutuksi, sillä olihan äidilläni Elmalla 11 lasta, jotka kirmailivat kesäisin näillä mailla tai isäni Laurin lapsuuskodissa Lammunjärven Heinäveden puoleisella alueella. Kun paita tuli liian lyhyeksi, helmaan ommeltiin jatkokappale vaikka aivan erivärisestä kankaasta.
Museossa on pärekorillinen vaatteiden kaavoja, jotka oli leikattu sanomalehtipaperista.
Teini-ikäisenä sain monta Eilin ompelemaa mekkoa, joista joku oli tehty ”Amerikan kankaasta”. Eili oli kirjeenvaihdossa naapurista Amerikkaan lähteneen Lyylin kanssa ja sieltä tuli usein paketteja, joiden sisältö oli hienoja vaatteita, pöytäliinoja, kankaita ja joskus kahvia. Eili itse oli myös kirjava ilmestys, kun hän ilmestyi joskus ruudullisessa puserossa, raidallisessa hameessa ja kukallisessa essussa. Kesäaikaan vielä värikäs hattu auringonsuojana.
Tämän kravatin Rolf sai joululahjaksi vuonna 1967. Olin tutustunut Rolfiin Heinäveden höyrylaivalla elokuussa 1967. Olin silloin lopettanut Saastamoisen konepajalla harjoitteluni ja olin päässyt opiskelemaan Kuopion teknilliseen opistoon konepuolelle. Olin siis Kuopiossa opiskelemassa syksyn ajan, tein iltaisin käsitöitä. Näin jossakin lehdessä tämän virkatun kravatin ohjeen ja mieleeni teki virkata sellainen Rolfille joululahjaksi. Pakettiin tuli sen lisäksi vielä Aarikan pieni puinen kynttilänjalka.
Rolfille tämä paketti tuli täydellisenä yllätyksenä jopa hänen äidilleen: Rolf oli aina siihen mennessä laittanut joululahjoja ystävättärilleen, mutta ei saanut heiltä koskaan mitään. Rolfin äiti oli aivan ihmeissään, kun nyt tuli paketti ja Rolf ei itse tällä kertaa lähettänyt lahjaa. Tuleva anoppini sai hyvän mielikuvan minusta! Tätä kravattia on Rolf pitänyt aina tärkeissä juhlissa, kuten hopea- ja kultahääpäivien juhlissa. Kravattien muoti on välillä muuttunut; on ollut kapeita ja leveitä, mutta tämä säilyy!
Riikka-mummi oli synnyttänyt 7 lasta, joista 4 jäi eloon: Martta, Eili, Sakari ja Elma. Lastenlapsia hänellä oli kahden tyttären kautta 19. Kesäisin täällä leikki useampikin lapsi, koska joensuulaiset sukulaiset tulivat auttamaan heinätöiden aikaan lapsineen ja vilskettä oli. Vanhemmiten mummi ei enää osallistunut lasten leikkeihin, mutta hän seurasi kaikkea kiinnostuksella. Ajasta, jolloin mummi oli yli 70-vuotias, aloin muistaa, mitä kaikkea tapahtui. Kesäisin mummi katseli vierestä, kun serkkutyttöni kanssa leikimme navettaa. Koivun juurakot olivat sellaiset, että sinne sai leikissä tehtyä karsinoita lampaille ja lehmille. Ne taas tehtiin erilaisista kävyistä ja tikuista. Juhannusaikaan pihamaa oli täynnä sakkia ja silloin leikittiin tikkaa, polttopalloa, sulkapalloa, hippaa ja 10 tikkua laudalla. Myös yksinkertainen kiikkulauta kiven päällä toi iloa, kun vastapuolta yritettiin saada ylös pilvihin!