Kalle-ukkini oli uskovainen kuten muukin perhe. Tässä talossa on pidetty paljon seuroja, olipa kesä tai talvi. Veisaaminen oli oikeaa veisuuta, ukki säesti sitä usein virsikanteleella. Hän oli myös seuroissa itse puhumassa. En osaa sen tarkemmin sanoa, mitä ja mistä hän puhui. Lapsena kuitenkin olin mukana. Koululaisena eli talvisin en voinut olla ja siksi muistot eivät ole täydelliset.
Ukki istui yleensä pöydän ääressä ja hänellä oli Raamattu, josta luki osia ja alkoi itse saarnata. Tupa oli täynnä yksinkertaisia penkkejä ja niillä istui kuulijoita. Virsiä veisattiin. Muitakin saarnaajia oli ja jotenkin minua kiinnosti unissasaarnaaja. Monet saarnaajat olivat monivuotisia tuttuja ja viipyivät talossa myös yötä. Kun oli talvipakkanen, niin hekin joutuivat nukkumaan tuvassa. Parasta minusta lapsena oli, kun eräs vieraista soitti haitaria ja hän joutui nukkumaan haitarisängyssä! Ukki sai vanhempana toispuolisen halvauksen eikä enää saanut puhuttua kuin muutamia sanoja. Siihen jäivät sitten hänen saarnansa. Hän ei voinut enää auttaa maanviljelyhommissakaan.