Aittarakennuksessa on kolme vaaleata ovea ja niistä vasemman oven takana on vaatteita. Nykyisin sinne laitetaan tavaroita ja vaatteita laatikoissa, kun niitä ei tarvita sisällä talossa. Siis kesävaatteet ovat siellä talvella ja kesän tullen viedään taas talvivaatteet sinne kesäsäilöön.
Ennen oli tapa aivan samanlainen, mutta ero oli siinä, että vaatteille oli paljon naulakoita ja nauloja katossa. Sinne ripustettiin palttoita, takkeja ja muita vaatteita. Näin yritettiin estää hiirien pääsy nakertelemaan joskus jopa kallisarvoisia vaatteita. Pukupussit olivat silloin paperisia ja niitäkin käytettiin. Pärekoreihin laitettiin pienempiä vaatekappaleita ja ne sitten sidottiin katosta roikkumaan nauloihin. Näin oli hiirien pääsy sinne estetty. Juhliin mennessä piti laittautua paremmin kuin navettatöihin. Silloin haettiin aitasta sopivat vaatteet. Jos oli kova pakkanen ja aittakin oli kylmä, niin vaatteet piti tuoda ajoissa tupaan lämpiämään. Naiset eivät silloin käyttäneet pitkiä housuja kuten miehet, joten päälle tuli mekko. Sääret piti silloin pitää lämpimänä villasukilla ja usein myös villapöksyillä. Talvitakki oli usein paksusta kankaasta ja sisäpuoli turkista tehty.